Kansimateriaalia Raamattuihin ympäri maailmaa
Heikki Suomala, myyntijohtaja, St Michel Print Oy
Olemme yksi harvoista ohueen paperiin erikoistuneista painotaloista Euroopassa ja yli satavuotias perheyritys. Yhtiömme on aloittanut kirjapainotoiminnan Mikkelin seudulla jo vuonna 1889. Asiakaskuntamme on erittäin kansainvälistä ja olemme 1980-luvulta lähtien painaneet kirjoja yli kuudellakymmenellä kielellä.
Painamme noin 7–8 miljoonaan kirjaa vuosittain. Ohkopaperiksi kutsuttu ohuin hienopaperi on perinteinen valinta kirjoille, joilla on lukijoille ja yhteisöille erityistä arvoa. Tällaisia ovat esimerkiksi uskonnolliset teokset ja lakikirjat. Paperi on hyvin vaaleaa, joten tekstin luettavuus on erittäin hyvä. Lisäksi ohkopaperi on kestävää ja säilyy hyvin. Se ei mekaanisten paperilaatujen tapaan kellastu vanhetessaan. Ominaisuudet perustuvat ohkopaperin valmistuksessa käytettyyn kemialliseen sellumassaan, jossa on vahingoittumattomia puukuituja.
Painamme muun muassa Raamattuja kristillisille kirkoille ympäri maailmaa. Esimerkiksi Afrikkaan olemme toimittaneet niitä noin 15 maahan ja paikallisilla kielillä. Useimmiten asiakkaina ovat silloin eurooppalaiset tai pohjoisamerikkalaiset lähetysjärjestöt.
Tarjoamme asiakkaillemme valittavaksi laajan valikoiman erilaisia kansiratkaisuja. Kiiltoplast (Intermedius) on ollut tärkeä yhteistyökumppanimme jo kymmeniä vuosia. He ovat toimittaneet meille päällystettyä kansimateriaalia arkkeina sekä kovakantisia että pehmeäkantisia liimasidottuja kirjoja varten. Kansien foliopainatus tapahtuu meillä ja lopputuloksen onnistuminen perustuu tietysti laadukkaaseen kansimateriaaliin.
Toimintaympäristömme on varsin uniikki. Suomihan on tunnettu paperitehtaistaan ja johtava pitkäkuitusellun valmistaja maailmassa. Hyvin harvassa paikassa maailmassa on näin pienellä alueella sekä laadukas painotalo, paperitehdas että kansimateriaalivalmistaja. Se on selkeä kilpailuetu kansainvälisesti
Toimin yli 14 vuotta St Michel Printin toimitusjohtajana ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Kiiltoplastin kanssa. Heillä on koko ajan ollut kyky ottaa huomioon meidän toiveemme ja kehitystarpeemme. Meille on oleellista, että valitulla kumppanilla on valmiudet tuottaa laadukasta päällystettyä kansimateriaalia suuriakin painosmääriä varten.
St Michel Print Oy
St Michel Print on osa Länsi-Savo konsernia. Yhtiön juuret ovat Jaakko Päivärinnan vuonna 1889 Mikkeliin perustamassa sanomalehtipainossa. Tänä päivänä yhtiö on täysin ohkopaperiin erikoistunut painotalo, joka toimittaa sekä pehmeä- että kovakantisia kirjoja. Painotyöt tehdään joko päällystetyille tai päällystämättömille 25–40 g/m² ohkopaperilaaduille yksiväritekniikalla.
Päätuotteita ovat Raamatut, Uudet Testamentit, virsikirjat, lakikirjat, luettelotyyppiset manuaalit sekä sanakirjat. Noin 85 % painetuista kirjoista menee suoraan vientiin. www.stmichelprint.fi