Muotoa polyesterihuovalle

Volar Plastic Oy

Jukka Laari, Volar Plastic Oy

Kun haetaan tyylikästä ulkonäköä ja hyvää äänenvaimennusta, huopa on materiaalina vertaansa vailla. Sillä on erinomaiset akustiset ominaisuudet ja sitä on helppo muovata, jolloin kiinnostavan designin rajana on vain mielikuvitus. Meillä Volar Plasticin puristimissa siitä syntyy niin seinäpaneeleja, huonekaluja kuin verhoilupaneeleja erilaisiin ajoneuvoihin.

Huopa mielletään usein luonnonkuiduksi, mutta meidän käyttämämme on tehty polyesterikuidusta. Siitä yli puolet on kierrätysmateriaalia, kaikille tuttuja virvoitusjuomien PET-pulloja. Nykyaikana ympäristökysymykset ovat yhä vahvemmin esillä ja asiakkaillemme on erittäin tärkeää, että suosimme ekologisia vaihtoehtoja raaka-aineissa. Me hyödynnämme muovijätettä ja luomme siitä aivan uusia tuotteita. Moni ei osaa kuvitella, että vanha limupullo voi päätyä esimerkiksi Valtran traktorin kattoon tai Innon Kola-designtuoliin.

Intermedius on eritysosaaja polyesterihuovan valmistuksessa. Tiivis kumppanuutemme on kestänyt jo vuosia, ja tuona aikana olemme ratkaisseet erilaisia haasteita kehittämällä uusia ja innovatiivisia ratkaisuja. Meille on ollut tärkeää toimia kotimaisen kumppanin kanssa. Silloin yhteistyö on joustavampaa ja asioista keskusteleminen helpompaa, kun molemmat todella ymmärtävät, mitä toinen tarkoittaa. Meidän on myös nopeampaa vastata asiakkaidemme tarpeisiin, kun yhteistyökumppani on lähellä.

Intermediuksen uusi huopakonelinja kolminkertaistaa heidän tuotantokapasiteettinsa ja avaa näin uusia mahdollisuuksia yhteistyöllemme. Se tuo Intermediukselle myös huomattavaa kilpailuetua suhteessa ulkomaalaisiin toimijoihin. Koen, että investoimalla uuteen huopakonelinjaan Intermedius investoi meidän tarpeisiimme.

Odotamme tulevaisuuttaa suurella innostuksella ja uskon, että uuden huopakonelinjan myötä otamme uusia harppauksia yhteistyössämme. Jatkamme myös yhdessä tuotekehitystä, jotta asiakkaamme saavat tulevaisuudessa vielä parempia huoparatkaisuja.

Volar Plastic Oy

Lahdessa toimiva Volar Plastic on alihankintayritys, joka tuottaa teollisuudelle muovi- ja komposiittiosia. Alipainemuovauksella, huovan puristuksella ja komposiittivalmistuksella syntyy tuotteita muun muassa huonekalu-, ajoneuvo-, sotilas- ja lentoteollisuudelle. Noin neljäkymmentä henkilöä työllistävä yritys on toiminut nykyisellä nimellään vuodesta 1993 lähtien, mutta yrityksen historia ulottuu aina 1960-luvulle asti.

Volar Plasticin valmistamien tuotteiden keskiössä ovat tyylikäs ulkonäkö ja hyvä äänenvaimennus. Yritys on tunnettu uusien valmistusmenetelmien ja materiaalien soveltamisesta.

Palaa asiakastarinoihin

Vastaamme yhdessä arkipäivässä

Ota yhteyttä