Intermediuksen tarina – yhdessä olemme entistä vahvempia
Vuosi 2022 on merkinnyt meille uudistumista monella tavalla. Olemme yhdistäneet lokakuun alusta lähtien voimamme ja koko toimintamme sisaryhtiömme Kiiltoplastin kanssa. Harva muistaa, että olemme jo kolme vuosikymmentä sitten eli ennen Intermediuksen perustamista, olleet samaa yhtiötä ja nyt ympyrä sulkeutuu. Uudistuneen Intermediuksen tarina jatkuu tästä eteenpäin Virroilla. Olemme edelleen osa Kiilto Familyä, isoa monialakonsernia ja perheyritystä, johon molemmat yhtiöt ovat alusta asti kuuluneet.
Olemme yhdessä useiden eri alojen ammattilaisten luottotoimittaja ja tuotekehityskumppani. Tuotteidemme ytimessä on niiden lisäarvo loppukäyttäjille. Se syntyy kattavasta materiaaliosaamisesta sekä säännöllisestä ajatustenvaihdosta asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa.
Luovaa ongelmanratkaisua ja ainutlaatuista teknistä osaamista
Fuusio sisaryhtiöiden kesken oli luonteva askel. Tuotekehitys on alusta asti ollut molemmilla yhtiöillä olennainen osa toimintaa. Meitä on yhdistänyt moni muukin asia. Organisaatioiden tiiviin yhteishengen lisäksi on sekä Tampereella että Virroilla luotu lämpimät suhteet kansainvälisten toimijoiden ja edustajien kanssa kymmenissä maissa. Kirjankansimateriaaliemme markkinat ulottuvat aina Aasiaan ja Afrikkaan asti. Vastaavasti kierrätyshuovallemme on innovoitu erilaisia käyttökohteita useassa Euroopan maassa.
Yhdessä meillä on monipuolinen erikoistuotteiden valikoima sekä idearikas henkilöstö, jolla on laajaa osaamista. Kansainvälisesti tunnettujen kärkituotteidemme lisäksi räätälöimme ratkaisuja asiakkaidemme tarpeiden mukaan. Tuotekehitys tarkoittaa meillä ennen kaikkea asiakkaidemme kilpailukyvyn vahvistamista.
Tärkeintä on tekemisen meininki
Meille on tärkeää, että työssä viihdytään ja kaikilla on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Se näkyy myös haluna tarjota ensiluokkaista asiakaspalvelua, josta olemme molemmissa yhtiöissä saaneet vuosien varrella kiitosta.
Parhaat innovaatiot syntyvät, kun pääsemme matkallesi mukaan mahdollisimman aikaisin. Ota rohkeasti yhteyttä ja katsotaan, mitä voimme toteuttaa yhdessä.
Jari Honko, toimitusjohtaja
Löydät tältä sivulta historiamme virstanpylväät aina vuodesta 1919 alkaen, jolloin Kiilto Family aloitti toimintansa.